Kun monet yritykset keskittävät liikkeitään hypermarkettien yhteyteen, menee Jyväskylän keskustassa sijaitseva kotimaisen muodin liike Koto Designmarket valtavirrasta poikkeavaan suuntaan ja sananmukaisesti seinien läpi.
Kuva uudelta puolelta myymälää. Kuvaajana Tuuli Lavia.
Kotimainen design uuteen kukoistukseen Tyynelänkulmassa
Moni saattaa muistaa historiallisen Tyynelänkulman ja Marimekon, jotka ovat viihtyneet samalla sijainnilla ja toimineet kotimaisen designin kauppapaikkana.
“On hauska, että tältä samalta sijainnilta löytyy jo pitkä historia kotimaisen muodin parissa”, taustoittavat yrittäjät Sanni Oranen ja Aino Pohjoisenmäki.
Koto Designmarketin ottaa Tyynelänkulman (nyk. Torikulman) haltuun ja laajenee lähes kaksinkertaiseksi, kun seinä puretaan Asemakadun ja Yliopistonkadun suuntaan. Koko liiketila on uudistettu lattiaa ja kattoa myöten marraskuun aikana.
“Vaikka meillä on alusta alkaen ollut käytössämme myös verkkokauppa, koemme, että Jyväskylän keskustassa on kysyntää ja tarvetta kotimaisen muodin kivijalkamyymälälle,” Sanni kertoo.
Vastuullisuus ja kotimaisuus ovat nousseet yhä tärkeämmiksi arvoiksi kuluttajien valintojen taustalla
Koto Designmarketin yrittäjät Sanni Oranen ja Aino Pohjoisenmäki voittivat keväällä Keski-Suomen alueen Vuoden nuori yrittäjä 2021 -palkinnon.
“Olemme olleet pandemian aikana siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että alun mediahuomio kotimaisten ja paikallisten valmistajien tukemiselle on tuonut meillekin paljon uusia asiakkaita. Uskomme, että kuluttaminen on muutoksessa ja asiakkaamme haluavat ostaa vähemmän mutta parempaa, arvelee Pohjoisenmäki.”
Toimivan kivijalkamyymälän perustana onkin huomioida asiakkaiden jatkuvasti muuttuvat tarpeet. Näistä esimerkkinä ovat uuden myymälän sovituskopit, joissa on huomioitu tilavuus ja esteettömyys. Koto Designmarketin laajennuksen suunnittelua on tehty yhdessä paikallisen muotoilutoimisto Nuanin kanssa.
Kuvaaja Tuuli Lavia.