Taco Bell avasi ovet Jyväskylän Sydämessä

Kävelykadulla on uudenlaista sutinaa, kun kauan odotettu amerikkalainen pikaruokaketju avasi ravintolan keskeiselle paikalle Jyväskylässä.

Ketju otti marraskuussa tärkeän askeleen eteenpäin verkostonsa laajentamisessa, kun sekä Tampereen Koskikeskus että Jyväskylän Kauppakatu saivat omat ravintolansa. Kalifornialaistaustainen Taco Bell valmistaa taconsa, burritonsa ja muut tunnetut tuotteensa aina tilauksesta ja asiakkaan makumieltymysten mukaisesti, tarjoten uudenlaista makuelämystä perinteisessä pikaruokamarkkinassa.

”Meiltä on jo pitkään toivottu ravintoloita niin Tampereelle kuin Jyväskyläänkin ja nyt pääsemme viimein julkistamaan ilouutisen, kun palaset ovat loksahtaneet kohdilleen loistavien liikepaikkojen suhteen. Tavoitteena olisi tietysti saada tacoista haastaja mustalle makkaralle ja Jyväskylän keskeiselle terassille odotellaan jo innokkaasti ensi kesän lämpöjä”, naurahtaa Taco Bell Suomen ketjujohtaja Sarita Lehtinen.

Jyväskylän ravintolatilassa on 92 asiakaspaikkaa ja kesäisin asiakkaiden käytössä on myös suuri terassi, jossa on mukava nauttia Taco Bellin herkuista. Ravintola palvelee laajoilla aukioloajoilla aivan keskustan sykkeessä Kompassiaukiolla, OP:n entisissä tiloissa.

Ravintoloissa tilaaminen sujuu kätevästi myös itsepalvelukassoilta ja mobiilisovelluksesta. Avauksen jälkeinen tunnelma täytyy kokea paikan päällä, mutta myös kotiinkuljetuspalvelut otetaan myöhemmin käyttöön.

https://www.tacobell.fi/ravintolat/tacobelljyvaskyla

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

Tervehdys Popperilta!

Hei!Olen Anu Rinkinen Popper design yrityksen luova sielu. Popper valmistaa uniikkeja tekstiilejä ja pienesineitä piirtäen ja maalaten luonnonmateriaaleille. Elämäniloiset tekstiilit toteutuvat valmismallistossa ja yhteistyössä asiakkaan

Lue lisää »

SEMINAARINMÄEN NUKKETEATTERIFESTIVAALI

Uusi tapahtuma tuo uutta suomalaista nykynukketeatteria Jyväskylään 9.-11.2.2023 Miksi kannattaa tulla nukketeatteriin? Tule ja koe vastaus itse. Ihka ensimmäistä kertaa järjestettävä Seminaarinmäen nukketeatterifestivaali tuo Jyväskylään

Lue lisää »