Villielo Jyväskylän keskustassa, Jyväskylän sydämessä

Elämäntapana ekologisuus

Kilpisenkadun yläpäässä sijaitsee pieni putiikki, jonka ikkunassa lukee Villielo. 

– Asiakkaat kysyvät meiltä toisinaan, että onko meillä kovinkin villiä menoa täällä, kun meidän nimi on Villielo, nauraa ekokampaaja Sari Aho. 

Arkisena tiistaiaamuna tunnelma putiikissa on seesteinen. Luonnonkosmetiikkapurkit napottavat hyllyillä kauniissa järjestyksessä ja rehevät viherkasvit ikkunan edustalla luovat kodikasta tunnelmaa. Seinällä on valtavan iso voikukan haituvan kuva. 

– Voikukasta tuli meidän symboli vähän vahingossa, mutta se kuvastaa meitä loppujen lopuksi hirmuisen hyvin, hieroja, kuntohoitaja ja tanssinohjaaja Mauno Leppänen, tuttavallisemmin Manu, kertoo ja jatkaa: 

– Voikukka on kaunis ja tehokas kasvi. Miksi sitä vastaan pitäisi edes taistella? Sehän on kokonaisuudessaan syötävää. Erityisesti nuoret lehdet ovat herkullisia ja niissä on runsaasti C-vitamiinia. Symbolisella tasolla voikukka viestittää suvaitsevaisuudesta, mikä on meille tärkeä arvo. Harva muuten tietää, että erilaisia voikukkalajeja on yli 400. 

Voikukan haituvat kuvastavat yrittäjäpariskunnan mielestä vapautta, joka kuuluu heidän mielestään yrittäjäelämän parhaisiin puoliin. Haituvat kulkevat tuulen mukana, minne haluavat. 

Vapaapäivinään Sari ja Manu liikkuvat pitkin Suomea omalla asuntoautollaan, monesti suunnittelematta ja vailla selkeää päämäärää. Asuntoauton kyljessä on luonnollisesti voikukan haituvan kuva. Kesäloman he viettävät pienissä pätkissä, usein viikonloppua venyttäen. Matkapäätökset syntyvät spontaanisti, mutta niin syntyvät myös uudet yritysideat.  

– Ostimme tänä kesänä uuden pop up-teltan. Huomasimme, että monilla pienillä paikkakunnilla ei ole tarjolla luonnonkosmetiikkaa ja halusimme tuoda sitä tarjontaa esille markkinoilla. Pop up-teltan ostopäätös syntyi parissa päivässä, Sari kertoo. 

Villielon koko ajatusmaailma pohjautuu ekologisuuteen ja kaiken toiminnan kantavana voimana on ihmisten hyvinvointi ja terveys. Sari ja Manu testaavat itse tuotteensa ja voivat siten seisoa aidosti niiden takana. He myös opiskelevat jatkuvasti. Manulla on parhaillaan luettavana monisatasivuinen, englanninkielinen teos ihmisen anatomiasta. Tiedonjano ei hellitä, vaikka takana on hierojan ammattipätevyyden lisäksi useita muitakin tutkintoja. 

– Äiti ihmetteli minua usein pienenä lapsena ja kysyi, miten kukaan voi olla noin utelias, Manu hymähtää. 

Lapsuudesta juontavat myös juuret Manun rakkaaseen harrastukseen. Manu aloitti tanssin harrastamisen jo 12-vuotiaana. Tanssilattian pyörteistä löytyi viitisen vuotta sitten Sari, jolla on vahva kansantanssitausta. Pariskunta paitsi harrastaa tanssia yhdessä, he myös opettavat sitä. 

– Paritanssilajeja on kertynyt kymmeniä, boogie-woogie on minun ykkössuosikki, Manu kertoo. 

Niin, palataanpa vielä siihen asiakkaiden kysymykseen Villielon villistä menosta.

– Kyllä meillä on täällä useimmiten tosi rauhallista. Paitsi silloin, kun tanssitaan, vastaa Sari pilke silmäkulmassaan. 

 

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

Väriä elämään ja rohkeutta kokeiluun

Hanna Laakko oli aikoinaan työharjoittelussa häävaateliikkeessä Gummeruksenkadulla ja ihasteli silloin, miten silmiä hivelevä näkymä liikkeen näyteikkunoista avautui Kirkkopuistoon. Nyt vuosia myöhemmin hänellä on oma taidetarvikeliike

Lue lisää »

Mikä on sinun suosikkisi? Äänestä ihaninta ikkunaa!

Jyväskylän keskustan kivijalkamyymälät kisailet jälleen Ihanimman ikkunan tittelistä. Jo neljättä kertaa järjestettävään Ihana ikkuna-näyteikkunakilpailuun osallistuu tänä vuonna 21 Jyväskylän keskustassa sijaitsevaa putiikkia jouluisella näyteikkunasomistuksella.  Kilpailun

Lue lisää »