Kävelykatu-kirppis tulee taas!

Suosittu Kävelykatu-kirppis järjestetään keskustassa sunnuntaina 22.5. klo 12-16. Tervetuloa shoppaiemaan Jyväskylän Sydämeen tai tule myymään käyttämättömäksi jääneet tavarasi.

Tapahtuman tuottaa ja toteuttaa Tiimiakatemian opiskelijat yhteistyössä Jyväskylän Elävä kaupunkikeskusta ry:n kanssa. Tapahtuma järjestetään tänä vuonna kolmeen kertaan, josta toukokuun tapahtuma on ensimmäinen. Seuraavan kerran kirppistellään 28. elokuuta ja 25. syyskuuta.

Kirppistapahtuma kokoaa yhteen kaupungin asukkaat ja yritykset. Sunnuntai-iltapäivän ajan voit tulla tekemään mahtavia kierrätyslöytöjä tai myymään omia aarteitasi Kävelykadulle sekä Kirkkopuistoon. Tule fiilistelemään markkinatunnelmaa ja viettämään kivaa päivää keskustaan.

Kävelykatukirppis sai tapahtuman kehittämistä varten OP:n Teemme Yhdessä Hyvää -lahjoituksen, jonka avulla tapahtumaa tullaan kehittämään ja laajentamaan sen ohjelmasisältöä. Elokuussa luvassa on mm. kirppis-muotinäytös, DIY-työpajat sekä kierrätyksen tietoiskuja.

Myyntipaikkoja on tarjolla Kompassilta, Kävelykadulta ja Kirkopuistosta. Näille alueille myyjät pääsevät pystyttämään oman myyntikojunsa ja pystyvät näin myymään omia käyttämättömäksi jääneitä tavaroitaan sekä vaatteitaan. Ylijääneet tuotteet voi tapahtuman jälkeen halutessaan lahjoittaa hyväntekeväisyyteen Kierrättäjät ry:n pisteeseen.

Myyntipaikkojen varaaminen tapahtuu sähköpostin kautta: jklkavelykatukirppis@gmail.com. Ilmoita minkä alueen haluat varata. Myyntipaikan maksu tapahtuu paikan päällä sunnuntaina. Paikkavaraus on vielä auki ja vapaita paikkoja löytyy Kävelykadulta sekä Kirkkopuistosta.

Toukokuun paikkojen hinnasto:

Kävelykatu 15€/paikka

Kirkkopuisto 10€/paikka

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp

SEMINAARINMÄEN NUKKETEATTERIFESTIVAALI

Uusi tapahtuma tuo uutta suomalaista nykynukketeatteria Jyväskylään 9.-11.2.2023 Miksi kannattaa tulla nukketeatteriin? Tule ja koe vastaus itse. Ihka ensimmäistä kertaa järjestettävä Seminaarinmäen nukketeatterifestivaali tuo Jyväskylään

Lue lisää »

Kulttuuria kauppakeskuksessa

Tawastilla voit pysähtyä taiteen äärelle 11.-31.1.2023. Kauppakeskuksen suuri PopUp-liiketila on muutettu 24 taiteilijan galleriaksi tammikuun loppuun asti. Max 21 taidenäyttely on joulukuussa samassa tilassa yksityisnäyttelyn

Lue lisää »