Päivä kerrallaan, vähän hässäkkää ja avantoon

Korona-pandemia näkyy ja tuntuu myös Jyväskylän keskustassa. Osa yrityksistä on laittanut ovensa kiinni ja tuttu iltapäivän kuhina puuttuu katukuvasta. Takatalvi pölläyttää pienen lumisateen, ja lumi sulaa saman tien katuun. Siellä täällä näkyy kuitenkin avonaisia ovia, jotka kertovat, että myymälä on auki. Mitä kuuluu keskustan yrittäjille nyt? 

Facetime avuksi

Nina Boman Kauppakadulla sijaitsevasta Unwrittenistä keskeyttää Keskisuomalaisen lukemisen ja toteaa, että myymälä on selkeästi hiljentynyt parin kuluneen koronaviikon aikana. Uusia tapoja asiakkaiden palvelemiseen on kuitenkin syntynyt. Nina osoittaa pakettipinoa kassan vieressä. 

– Kuvasin tuotteita eilen Facetimella asiakkaalle ja tänään käyn viemässä nämä asiakkaan kotiin. Samalla reissulla pulahdan avantoon. Avannosta saa voimaa, Nina kertoo. 

Rutiinit kunniaan 

Kilpisenkadulla sijaitsevan Ekokampaamo The White Roomin ovi on myös auki lumituiskusta huolimatta. Yrittäjä Marja-Riitta Honkonen kertoo tulevansa paikalle ajanvarauksella. The White Room palvelee tarpeen mukaan toistaiseksi. 

–  Päivä kerrallaan mennään, aika positiivisella mielellä ainakin vielä. Siivoan huolellisesti ja desinfioin aina asiakkaiden välillä, mutta käytännössä oikeastaan mikään ei ole muuttunut minun toimintatavoissani, sillä huolelliset puhdistukset ovat aina muutenkin kuuluneet omiin rutiineihini, Marja-Riitta vakuuttaa. 

Kirjava kuljetus kuskaa

Antikvariaatti Lukuhetkessä Kirkkopuiston kupeessa on myymälän hyllyt täynnä ajanvietettä, jonka parissa viihtyy hyvin, vaikka korona-epidemia kestäisi pitkäänkin. 

– Kirjastojen sulkeminen alkaa pikku hiljaa näkyä myös meillä, kertoo yrittäjä Pekka Räsänen. 

Pekka pitää myymälää avoinna normaalien aukioloaikojen mukaan, vaikka asiakaskäynnit ovatkin selvästi vähentyneet. Verkkokauppa pyörii normaaliin tapaan ja tällä viikolla Lukuhetkessä lanseerattiin myös uusi palvelu, Kirjava kuljetus. 

– Nyt kun lapsia ei tarvitse kuskailla iltaisin harrastuksiin, voin hyvin toimittaa asiakkaille kirjoja kotiin luettavaksi, Pekka hymähtää. 

Terapiaa taiteesta

Tekemistä kaipaavalle löytyy virikettä Kirkkopuiston toiselta puolelta, Taidetarvike Artlosta. Yrittäjä Hanna Laakko kertoo, että kuluneet viikot ovat olleet vähän hässäkkää. 

– Verkkokauppa pyörii onneksi sen verran hyvin, että työntekijöiden lomautuksia saatiin siirrettyä. 

Taiteen tekeminen on Hannan mielestä nyt hyvä vastapaino saada ajatuksia pois kielteisistä asioista. 

– Taide on terapeuttista, ja nyt juuri on erityisen tärkeää pitää itsestään huolta. 

Taidetarvikkeita voi ostaa paitsi verkkokaupasta, mutta myös myymälästä niin, ettei tarvitse tulla välttämättä sisälle. Artlon henkilökunta kipaisee tuomaan tuotteet asiakkaalle vaikka kadunvarrelle pysäköityyn autoon.

Huumoria avuksi

Torikeskuksesen  O.O.T.D-myymälän kassapöydän ääressä yrittäjä Inka Nuutinen pakkaa verkkokaupan tuotteita. 

– Tunteet ovat vaihdelleet vähän laidasta laitaan viime aikoina. Myymälässä on hiljaista, välillä täällä ei näy ketään. Viime viikonloppuna sitten pyysin apua – ja sainkin – ihanilta tutuilta Elegance Fashion Finlandin malleilta. He ryhtyivät itse ottamaan kuvia itsestään meidän tuotteissa ja jakamaan niitä somessa, Inka kertoo liikuttuneena. 

Somekamppis #karanteenilook sai mallit innostumaan ja he ovat laittaneet itsensä likoon talkoohengessä. 

– Kamppista tehdään vähän huumorilla ja pilke silmäkulmassa, en halua ruveta tässä voivottelemaan, Inka sanoo. 

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

Pian potkutellaan Jyväskylän keskustassa

Jyväskylän keskustan katukuvaan ilmestyy pian vuokrattavia sähköpotkulautoja. Sähköpotkulautojen vuokrausta harjoittava SUN Scooters Oy aloittaa toimintansa Jyväskylässä tuomalla vuokrattavaksi 100 kpl HOP-sähköpotkulautoja heinäkuun alkupuolella. Alustavan arvion

Lue lisää »