Pian potkutellaan Jyväskylän keskustassa

Jyväskylän keskustan katukuvaan ilmestyy pian vuokrattavia sähköpotkulautoja. Sähköpotkulautojen vuokrausta harjoittava SUN Scooters Oy aloittaa toimintansa Jyväskylässä tuomalla vuokrattavaksi 100 kpl HOP-sähköpotkulautoja heinäkuun alkupuolella. Alustavan arvion mukaan laudat ilmestyvät katukuvaan viikolla 28.

Sähköpotkulaudat ovat vuokrattavissa mobiilisovelluksella, jonka avulla hoituu sekä vuokran maksu että potkulautojen sijainnin selvittäminen. 

Lauta noudattaa automaattisesti tiettyjä rajoituksia

Laudoilla ei ole varsinaisia telakoita tai pysäköintialueita lukuunottamatta kävelykadun ympäristössä kaupungin osoittamia pysäköintialueita. Laudan turvallinen pysäköinti on käyttäjän vastuulla, eikä lautaa saa pysäköidä siten, että se aiheuttaa haittaa muille katujen käyttäjille. Kävelykadulle potkulautoja ei saa pysäköidä. 

Potkulautojen voi liikkua maksimissaan 25 km/h nopeudella. Kävelykadun ympäristö on kaupungin toiveiden mukaisesti nopeusrajoitettua aluetta, jolloin nopeus hidastuu automaattisesti viiteen kilometriin tunnissa. Laudat toimivat noin kolmen kilometrin säteellä keskustasta.

Lautoja ei tarvitse kuljettaa ladattavaksi, vaan huoltotiimi kiertää vaihtamassa lautoihin akut tarpeen mukaan. Samalla tarkastetaan myös laudan kunto, jarrut sekä desinfioidaan kosketuspinnat. Lautojen huollosta vastaa D-Kiekko urheiluseura, joka rahoittaa huoltotyöllä omaa seuratoimintaa.

–Sen lisäksi suosittelemme käyttäjiä käyttämään hansikkaita sekä käsidesiä. Kypärän käyttöä suosittelemme vahvasti, kuten polkupyöräilyssäkin, ohjeistaa Pekka Tillanen SUN Scooters Oy:stä.

Lisäksi Tillanen muistuttaa, että HOP-potkulautojen käyttäjiltä edellytetään vähintään 15 vuoden ikää.

Lisätiedot: Pekka Tillanen, p. 044 510 8004, Pekka[at]hopscooter.fi, SUN Scooters Oy

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin

Pian potkutellaan Jyväskylän keskustassa

Jyväskylän keskustan katukuvaan ilmestyy pian vuokrattavia sähköpotkulautoja. Sähköpotkulautojen vuokrausta harjoittava SUN Scooters Oy aloittaa toimintansa Jyväskylässä tuomalla vuokrattavaksi 100 kpl HOP-sähköpotkulautoja heinäkuun alkupuolella. Alustavan arvion

Lue lisää »